sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tony´s Deli

Jo jonnin aikaa sitten kokoonnuimme ystävien kanssa Tony´s Deliin ja nautimme hyvästä italialaisesta ruoasta ja juomasta. Tilasimme erilaisia tapaksia ja muutaman mielenkiintoisen pääruoan. Maistelimme ruokia ristiin rastiin. Lasissa kihisi kupliva, ah, ihanaa proseccoa! Ruoat olivat erittäin hyviä ja olimme hinta-laatusuhteeseen tilaamiemme ruokien kohdalla pääosin tyytyväisiä. Ja kyllä ruoka maistuu seurassa aina parhaalta!

 
 
  
 Possun poski hämärässä kuvassa. Se oli herkkua se. Viereisen kuvan etanat olivat valkosipulikylvyssään myös erittäin sopivia makuumme. Ainakin niiden, jotka uskalsivat maistaa.


 








 Makuja oli melkoinen määrä, joten piti olla tarkkana, että maisteli kaikkea huolella. Muutama ei-niin-onnistunut valinta oli  myös joukossa, mutta ehdottomasti herkuiksi valikoituivat possunposki, kampasimpukat ja marinoidut oliivit.

Ja tietysti jälkkärit! Itse en jaksanut ottaa omaa jälkkäriä, joten opettelevana kahvinjuojana päädyin kahviin ja maistamaan muiden jälkkäreistä hiukan.



Jälkiruokavalikoimakaan ei jättänyt kylmäksi!



Suosittelemme siis! Välitön tunnelta ja ystävällinen palvelu. Varsin kova melu häiritsi hieman toisten puheen kuulemista, mutta tämä oli pieni puute muutoin niin onnistuneessa illassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista ja viesteistänne :)