sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Mamman omenapiirakka

Tämä ohje on tosiaan äidinäitin peruja. Hän teki piirakan "kasatuntumalta", aineksia sen enempää mitalla mittaamatta, vaan kaatoi ensi sokerin ja sitten jauhot kasaksi leivipaperipalan päälle ja siitä taikinaan. Ja maitoa suoraan purkista. Silmä oli harjaantunut mitaksi. Usein harmittelen, etten ajoissa osannut kirjoitella reseptejä muistiin enempää. Kun sitten jossain vaiheessa siihen ei enää ole mahdollisuutta. Huippua, että meidän bloggaajien kokkauksista jää jälkipolville muistiin kirjoitettua dataa varmasti :)



Mamman Omenapiirakka (pellillinen)

4 munaa
3 dl sokeria
4 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl maitoa
100 g sulatettua tai juoksevaa margariinia
5-7 kotimaista omenaa viipaleina
Pinnalle: sokeria, kanelia

  1.  Pese omenat ja leikkaa lohkoiksi.
  2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  3. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, jonka jälkeen maito ja öljy. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  4. Kaada taikina vuokaa, asettele päälle omenaviipaleita, ripottele pinnalle sokeria ja kanelia.
  5. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes tikulla piirakan keskeltä kokeiltaessa tikkuun ei enää tartu taikinaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen kaikista kommenteista ja viesteistänne :)