Yksi vuotta täyttävä pikkuinen prinsessa sai juhlakakukseen sacherpohjalla tehdyn kakun. Täytteenä vadelmamarmeladi ja pinnalla ganache-kuorrutus. Ei mennyt kuorruttaminen kuin Strömssössä...
perjantai 5. heinäkuuta 2013
Kinkkukiusaus mikrossa -toimii!
Mikroaaltouuni ja ruoanvalmistus eivät mahtuneet päässäni samaan lauseeseen vielä muutamia vuosia sitten. Ainakaan käytönnän ruoanvalmistuksessa. Nykyään käytän mikroa ruoanvalmistuksen apuna ja osana jo monipuolisemmin.
Paras arkiruokaoivallukseni on kinkkukiusaus mikrossa. Myönnetään, että ruokaan ei mikrossa saa tummaa, rapeaa pintaa. Jana on siitä vain tyytyväinen, sillä hän ei pidä hieman jo palaneista ja kuivista perunasuikaleista. Kestän tämän puutteen, sillä ruoka valmistuu niin nopeasti.
Meidän mikrollamme Uunikokin 1,5 l vuokaan tehty annos kypsyy ihanan pehmeäksi noin 15 minuutissa. Jana ei edes osaa erottuu onko kiusaus tehty uunissa vai mikrossa. Mikroaaltouunikypsennys perustuu molekyylien liikeeseen, joka saa aikaan lämpöä. Ruskistumista pinnalta, kuten uunissa, ei tapahdu, joten hailakan värisen pinnan voi koristella esim. persiljalla.
Salaattia!
Kesällä mieleni tekee rajattomasti salaattia ja vesimelonia. Ulkona kasvaneet salaatit ovatkin kesällä parhaimmillaan. Paksulehtiruotiset salaatit, kuten romaine, maistuvat ihanilta, rapean rouskuvilta, eivätkä lainkaan kitkeriltä tai mauttomilta, kuten usein talvella. Omaa kasvimaata minulla ei ole, mutta onneksi Turun torilla on muutama luottopaikka, joista saan aina varmasti huikean hyvät, kesän makuiset salaatit ja kauden kasvikset. Pyöräytetäänpäs siis hieman salaattia.
Punajuuri-halloumisalaatti
salaattia
kirsikkatomaatteja
1 pkt halloumia
muutama punajuuri
Punajuurien leivitykseen: 1-2 munaa, ruiskorppujauhetta, suolaa, mustapippuria
Salaatinkastike: hyvää oliiviöljyä ja balsamiviinietikkaa
- Huuhtele ja linkoa salaatti, laita laakean tarkoiluastian pohjalle. Huuhtele ja puolita kirsikkatomaatit.
- Voit esikypsentää punajuuria halutessasi hetken keittämällä, tai kuten minä, muutamia minuutteja mikrossa täydellä teholla. Kuori ja viipaloi punajuuret.
- Riko muna(t) syvälle lautaselle ja sekoita toisella lautasella ruiskorppujauhe ja mausteet. Dippaa punajuuriviipaleet ensin kananmunassa ja sitten korppujauheessa ja paista pannulla rasvassa molemmin puolin.
- Viipaloi halloumi ja paista kummaltakin puolen kauniin ruskeaksi pannulla ilman rasvaa.
- Kokoa salaatti ripotelemalla salaatin pinnalle oliiviöljyä ja balsamicoa. Laita vuorotellen punajuuri- ja halloumiviipaleet salaatin päälle ja koristele lopuksi kirsikkatomaatin puolikkailla.
Tossed Caesarsalaatti
romainesalaattia
caesar-salaatinkastiketta (valmista tai itse valmistettua)
parmesaania
krutonkeja
Halutessasi lisäksi: broileria paistettuna, kypsänä creole seasoning mix:llä pintamaustettuna
- Huuhdo ja revi tai leikkaa salaatti isoiksi paloiksi. Linkoa kuivaksi tai kuivata huolellisesti, sillä kastike ei tartu märkään salaattiin.
- Laita salaatti isoon kulhoon, kaada päällä kastiketta ja vuole hieman parmesaanilastuja. Laita kansi kulhon päälle tai käytä esim. lautasta kantena ja "tossaa" eli hölskyttele kulhoa niin, että kastike leviää tasaisesti salaatin pinnalle.
- Nostele lautasille ja lisää krutonkeja ja hieman parmesaanilastuja ja halutessasi paistettu broilerin filee viipaloituna.
perjantai 10. toukokuuta 2013
Pastis
Vappuaattona kävimme ystävien kanssa syömässä Pastiksessa eli uudessa Murun bistroversiossa. Tarjoilijat vakuuttivat mutkattomuudellaan meidät paikan rentoudesta heti alkuun ja kuten aiemminkin todettu, hyvässä seurassa ruoka on aina parhaimmillaan.
Ruoissa ranskalaisen keittiön klassiset piirteet olivat hyvin esillä: hyvillä kastikkeilla ryyditettyjä viimeisteltyjä makuja, mutta bistromaisesti simppelisti ja rustiikkisesti esille tuotuna. Ruoat olivat mauiltaan oikein onnistuneita, kuve ainoana sai hieman moitetta sitkeydestään. Suositellut viinit sopivat ruokien kanssa hyvin tai vähintäänkin kohtuullisesti.
Hinta-laatusuhde oli ruoissa mielestämme oikein sopiva ja yllätykseksemme annokset todella isoja (etenkin makkara-annos). Tryffeliranskalaisista emme millään jaksaneet syödä kaikkia. Maistelimme ruokia ristiin rastiin ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisimpiä juuri omiin annoksiinsa.
Maalaissalaattia ja viiriäistä. Salaatinkastike ja salaatissa olleet herkkusienet olivat todella hyviä, mutta hieman turha oli mielestämme salaatin kanssa tarjottu puolikas kananmuna, vaikka maalaissalaattiin kuinka kuuluisi.
Pääruokina söimme siis parsaa ja kalakvenellejä, jotka oli valmistettu hauesta ja kuhasta. Kuvetta bearnaisekastikkeen kera. Makkaraa ja shamppanjalla maustettua hapankaalia, josta calvadossinappi oli joko jäänyt unholaan tai se oli taitavasti piilotettu. Lisäkkeeksi tilasimme tryffeliranskalaisia
Jälkiruoka meni niin ikään jakoperiaatteella, vapun kunniaksi ruokalistoista taitellut hatut päässämme keikkuen. Onneksi taitto-ohjeet löytyivät ruokalistan takaa, muuten olisin joutunut myöntämään, etteivät taittelutaitoni ole aivan tuoreessa muistissa. Vaikka omaa hattua ei saanutkaan, menossa mukana oli myös koiraystävämme nauttimassa vapputunnelmasta.
Poistuimme ravintolasta autuas hymy huullillamme. Tänne pitää päästä uudestaan!
Angry Birds-kakku
Pieni poika täytti vuosia ja toiveissa oli Angry Birds-kakku, jonka pääsin riemukseni toteuttamaan. Hahmojen näpertelyyn ja kakun kokoamiseen kului yksi sunnuntai-aamu, mutta nautin joka hetkestä! Oli hauskaa leikkiä oikein "luvan kanssa" :)
Kakkupohjat olivat vaaleita sokerikakkupohjia ja kakussa oli kinuski-vadelma-täyte.
Kakkupohjat olivat vaaleita sokerikakkupohjia ja kakussa oli kinuski-vadelma-täyte.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Keitellään kasviksia - mitä väriaineet kertovat - kemiapohdintoja
Syksyllä keittelimme eri värisiä kasviksia erilasissa liemissä. Tuloksiksi saimme vaikka mitä mielenkiintoista!
Kasviksia keitettiin terästettynä suolalla, etikalla, soodalla, öljyllä ja pelkässä vedessä. Öljyinen keitinvesi siivilöitiin talteen ja tarkasteltiin väriaineen liukoisuutta.
Klorofylli - vihreää, mutta joskus myös rusehtavaa!
- Vihreän eri sävyt
- lehtivihanneksissa, parsakaalissa, pinaatissa, kaalissa, herneissä, kurkussa
- Runsaammin raaoissa kasviksissa, väri vähenee kasviksen kypsyessä
- Rasvaliukoinen eli hydrofobinen väriaine
- keittäessä klorofylli muuttuu klorofyllidiksi ja vesiliukoinen osa yhdisteestä irtoaa, jolloin keitinvesi muuttuu vihertäväksi
- pH:n muutokset muuttavat radikaaleimmin
- happamuus saa aikaan harmaan ja oliivinvihreät värin, kun magnesium korvautuu vedyllä (klorofylli muuttuu feofytiiniksi (harmaa) ja klorofyllidi feoforbidiksi (oliivin vihreänrusehtava väri)
- emäksisyys kirkastaa värin epäluonnollisen vihreäksi kun metyyli ja fytyyliryhmät irtoavat (klorofylli a muuttuu klorofylliini a:ksi). Rakenne myös pehmenee puuroksi hemiselluloosan pehmentyessä emäksen vaikutuksesta.
Etikkaa |
Soodaa |
Karotenoidit - kirkasta, mutta myös harmaampaa
- Keltaiset, oranssit ja punaiset väriaineet
- karoteenit ja ksantofyllit
- tomaatti, porkkana, appelsiini, paprika, lakka...
- Rasvaliukoinen väriaine
- Väriaineen kaksoissidokset voivat hapettua, jolloin väri vaalenee
- keitettäessä trans-sidokset muuttuvat cis-muotoon ja väri haalistuu
- lanttu tekee poikkeuksen: pääosa raa'assa cis muodossa ja muuttuu keitettäessä trans-muotoon -> väri voimistuu (sen todella huomaa kun asiaan kiinnittää huomiota)
Ei sopinut sooda tähänkään, mössöä on Huomaa ero myös keitinvesien värissä
- Flavonoideihin kuuluu tuhasia erilaisia yhdisteitä
- Värejä vaalean keltaisesta voimakkaisiin
- Vesiliukoisia
- Muutamia päävärityyppejä
- Antoksantiinit
- Betalaiinit
- Antosyaanit
- Väritön, vaaleankeltainen, valkoinen
- kukkakaali, omena, parsa, peruna, sipuli
- pH vaikuttaa
- hapan -> kirkas väri
- emäksinen -> kellertävä, rusehtava väri
Ystävämme sooda: ruskeaa muhjua |
Puhtaanvalkea etikka |
Ilman sen kummempia lisäaineita |
Betalaiinit
- Betasyaniinit: violetti:
- punajuuri
- Betaksantiinit: keltainen
- pH vaikuttaa:
- pH 4-7 -> punainen
- pH alle 4 -> violetti
Mustaa menoa soodalla |
Kovin on kirkkaampaa etikalla |
Värin vesiliukoisuutta ei käy kiistäminen |
Antosyaanit
- Punainen, purppura ja sininen
- punakaali, mustikat, mansikat, retiisin kuori
- Eityisen herkkä pH:n vaihtelulle
- pH alle 3 -> punainen
- pH noin 5 -> purppura
- pH yli 7 -> sininen, vihreä
Etikkaa ja ph alle 3, huikea väri, eikö? |
Soodaa ja pH yli 7, vielä huikeampi väi! |
Ihan vaan vedessä, ilman lisäaineita |
Tämä sarja oli yllättäen kaikkien suosikki. |
Kyllä, vesiliukoista väriähän tämäkin |
Kasvikset ja kemia - lempiaiheitani etenkin yhdessä! Vielä kun ymmärtäisi vielä vähän enemmän...
WAU mikä myrkkyliemi! Kateudesta (vai soodasta ja punakaalista?) vihreinä kurkimme tähän kattilaan. |
Pientä polttarihuvittelua
Muutama viikko sitten pakkasin kakunkoristelukamppeeni kasseihin, tein valmiiksi kuppikakkupohjat ja pursotinpusseihin sopivat kuorrutteet ja lähdin pitämään parin tunnin hauskaa kuppikakkujen koristelu"rastia" polttareihin hotellin sviittiin. Ja mitä huikaisevia taideteoksia morsiamen ja hänen ystäviensä käsissä syntyikään!
New York style cheesecake with lime and white chocolate
Välillä on kiire. On muuttoa, on paljon töitä, on muita hyviä tekosyitä. Ruoanlaitto jää vähemmälle. Jana ilmoitti, että synttärikahvit hänen nykyään lähes naapurissa asuville vanhemmilleen on pidettävä, joten leivoin kakun ja katoin teekupit pöytään. Alkuun nautittiin vihreää parsaa appelsiini-parmesaani-rucolasalaatin koristeina, karjalanpiirakoiden ja munavoin kanssa. Kakuksi valikoitui Janan suosikki, paistettu juustokakku.
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ tl kanelia
100 g voita
1 pieni muna
(1 rkl kaakaojauhetta, jos haluat)
(1 rkl vettä, jos tarpeen)
Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
1 ½ dl ranskankermaa
¾ dl sokeria
¾ dl maissitärkkelystä (maizena)
1 ½ tl vaniljasokeria
2 munaa
½ dl kermaa
2-3 limen mehu
150 g valkoista suklaata
sitruuna- tai limemehua
New York style cheesecake (huom! halk 18 cm
vuokaan)
Pohja:
2 dl vehnäjauhoja2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ tl kanelia
100 g voita
1 pieni muna
(1 rkl kaakaojauhetta, jos haluat)
(1 rkl vettä, jos tarpeen)
Täyte:
300 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
1 ½ dl ranskankermaa
¾ dl sokeria
¾ dl maissitärkkelystä (maizena)
1 ½ tl vaniljasokeria
2 munaa
½ dl kermaa
2-3 limen mehu
150 g valkoista suklaata
- Sekoita keskenään pohjan ainekset. Jos taikina on liian murenevaista, lisää hieman vettä. Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halk. 18 cm) pohjalle ja reunoille.
- Esikypsennä pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia.
- Sulata suklaa. Sekoita täytteen ainekset tasaiseksi, lisää viimeisenä sula suklaa. Kaada pohjan päälle.
- Kypsennä 175 asteessa, kunnes täyte on hyytynyt, peitä tarvittaessa foliolla. (paistoaika noin 45-55 min). Jos mahdollista, jäähdytä kakkua ensin kunnolla raollaan olevassa uunissa, niin se ei halkea jäähtyessään.
- Jos haluat valmistaa kakun halk 24 cm vuokaa, tee annos puolitoista tai jopa kaksinkertaisena.
Mansikkakastike
suomalaisia mansikoita (pakaste)
(tomu)sokeria sitruuna- tai limemehua
- Soseuta sulat mansikat, makeuta (tomu)sokerilla, mausta mehulla.
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Cannelonit pähkinätäytteellä
Välillä ahdistun, kun kaappitila ei keittiössä tunnu millään riittävän. Erilaisia raaka-aineita on vaikka millä mitalla, mutta aika ei tunnu riittävän ruoanlaittoon niin, että saisi kaappeja tyhjemmäksi. Siispä päätin toteuttaa päivällisen kaapin antimista. Lopputuloksena syntyi pähkinärouhetäytteisiä canneloneja ja monta purkkia kaapista tyhjeni samalla! Salaattia kaveriksi, niin jo vain on päivällinen valmis!
Joskus olen käyttänyt vastaavanlaiseen ruokaan oikeiden canneloniputkien sijasta lasagnelevyjä, esikeittänyt ne ja rullannut täytteen levyjen sisälle. Toimii, mutta on hitaampaa, sillä canneloniputkia ei tarvitse esikeittää, kunhan huolehtii, että päälle kaadettavaa kastiketta on riittävästi pastaputkien nesteen imemiselle ja turpoamiselle.
Cannelonit pähkinätäytteellä
canneloniputkia eli pastaputkia
Täyte:
1-2 sipulia
valkosipulinkynsiä
1 paprika
noin 1 - 1 1/2 dl pähkinärouhetta (manteli, hasselpähkinä)
noin 1 prk (400 g) tomaattimurskaa (nyt käytin cherry tomatoes purkillisesta vain tomaatit ja nesteet pinnalle tulevaan kastikkeeseen)
mausteita: suolaa, pippuria, cayennepippuria, paprikajauhetta, kanelia, yrttejä...
Pinnalle:
noin 1 prk (400 g) tomaattimurskaa
2 dl kaura/soijakermaa
mausteita: suolaa, pippuria, yrttejä
juustoraastetta (ilman tätä tai soijajuustolla ruoka on myös vegaaninen, kunhan pastassa ei ole kananmunaa)
Joskus olen käyttänyt vastaavanlaiseen ruokaan oikeiden canneloniputkien sijasta lasagnelevyjä, esikeittänyt ne ja rullannut täytteen levyjen sisälle. Toimii, mutta on hitaampaa, sillä canneloniputkia ei tarvitse esikeittää, kunhan huolehtii, että päälle kaadettavaa kastiketta on riittävästi pastaputkien nesteen imemiselle ja turpoamiselle.
Cannelonit pähkinätäytteellä
canneloniputkia eli pastaputkia
Täyte:
1-2 sipulia
valkosipulinkynsiä
1 paprika
noin 1 - 1 1/2 dl pähkinärouhetta (manteli, hasselpähkinä)
noin 1 prk (400 g) tomaattimurskaa (nyt käytin cherry tomatoes purkillisesta vain tomaatit ja nesteet pinnalle tulevaan kastikkeeseen)
mausteita: suolaa, pippuria, cayennepippuria, paprikajauhetta, kanelia, yrttejä...
Pinnalle:
noin 1 prk (400 g) tomaattimurskaa
2 dl kaura/soijakermaa
mausteita: suolaa, pippuria, yrttejä
juustoraastetta (ilman tätä tai soijajuustolla ruoka on myös vegaaninen, kunhan pastassa ei ole kananmunaa)
- Valmista täyte. Hienonna kasvikset ja kuullota niitä pannulla öljyssä. Lisää tomaattimurska/tomaatit ja mausteet ja anna hautua. Lisää pähkinäruohe ja hauduttele, kunnes rakenne on sopiva. Täyte ei saa olla liian nestemäistä.
- Täytä pastaputket täytteellä ja lado vierekkäin vuokaan.
- Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada pastaputkien päälle.
- Kypsenää 200 asteessa noin puoli tuntia. Halutessasi ripottele pinnalle juustoraastetta kypsennyksen puolessa välissä.
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Tony´s Deli
Jo jonnin aikaa sitten kokoonnuimme ystävien kanssa Tony´s Deliin ja nautimme hyvästä italialaisesta ruoasta ja juomasta. Tilasimme erilaisia tapaksia ja muutaman mielenkiintoisen pääruoan. Maistelimme ruokia ristiin rastiin. Lasissa kihisi kupliva, ah, ihanaa proseccoa! Ruoat olivat erittäin hyviä ja olimme hinta-laatusuhteeseen tilaamiemme ruokien kohdalla pääosin tyytyväisiä. Ja kyllä ruoka maistuu seurassa aina parhaalta!
Possun poski hämärässä kuvassa. Se oli herkkua se. Viereisen kuvan etanat olivat valkosipulikylvyssään myös erittäin sopivia makuumme. Ainakin niiden, jotka uskalsivat maistaa.
Makuja oli melkoinen määrä, joten piti olla tarkkana, että maisteli kaikkea huolella. Muutama ei-niin-onnistunut valinta oli myös joukossa, mutta ehdottomasti herkuiksi valikoituivat possunposki, kampasimpukat ja marinoidut oliivit.
Ja tietysti jälkkärit! Itse en jaksanut ottaa omaa jälkkäriä, joten opettelevana kahvinjuojana päädyin kahviin ja maistamaan muiden jälkkäreistä hiukan.
Makuja oli melkoinen määrä, joten piti olla tarkkana, että maisteli kaikkea huolella. Muutama ei-niin-onnistunut valinta oli myös joukossa, mutta ehdottomasti herkuiksi valikoituivat possunposki, kampasimpukat ja marinoidut oliivit.
Ja tietysti jälkkärit! Itse en jaksanut ottaa omaa jälkkäriä, joten opettelevana kahvinjuojana päädyin kahviin ja maistamaan muiden jälkkäreistä hiukan.
Jälkiruokavalikoimakaan ei jättänyt kylmäksi!
Suosittelemme siis! Välitön tunnelta ja ystävällinen palvelu. Varsin kova melu häiritsi hieman toisten puheen kuulemista, mutta tämä oli pieni puute muutoin niin onnistuneessa illassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)