Ihanan laiska sunnuntai ! (brunssilla Kiilassa)

Rauhalliset sunnuntait hyvässä seurassa ovat paras tapa rentoutua ennen hektistä viikkoa. Ja parhaisiin sunnuntaihin kuuluu luonnollisesti ihana brunssi kuohuviineineen.

Ravintola Kiila Helsingin keskustassa oli brunssikohteenani jo kolmatta kertaa, sillä seuralaiseni eivät olleet koskaan käyneet kyseisessä paikassa ja se oli jatkosuunnitelmiemme kannalta juuri sopivassa paikassa.

Kiilan isot ikkunat avautuvat kalevankadulle ja manskulle

Kiilassa tunnelma on varsin rento, tila on hyvin avoin, joka toisaalta toimii todella hyvin avaruudentunnun luojana, mutta toisaalta saa äänen hieman kaikumaan ja vaikeuttaa keskustelua. Kolmen hengen tyttöporukassamme tämä ei haitannut, vaan paransimme maailmaa urakalla.

Kiilan brunssin hyvä puoli on sen vaihtuvuus, sillä jokaisella kerralla on menu ollut todella erilainen. Eli  tuntui kuin olisin ollut täällä brunssilla taas ensimmäistä kertaa. Raaka-aineet ja ruoat ovat tuntuneet varsin laadukkailta ja etenkin ensimmäisellä kerralla lajien niukuus ei todellakaan haitannut, sillä tarjolla oleva brunssi oli todella hyvää ja raikasta.

Tällä kertaa Kiila tuntui hieman ottaneen takapakkia. Lajit olivat lisääntyneet laadun kustannuksella. Kaikki perustavarat eli kasvikset, juustot, karjalanpiirakat, croissantit, jugurtti & myslisetit olivat tarjolla, ihania hedelmiä ja runsaasti tuoretta salaattia. Harmillista oli, että viime kerroilla ihastuttaneet hyvyydet (kuten marinoitu juusto-saksanpähkinä-rucolasalaatti) puuttuivat. Aiemmilla kerroilla varsin onnistuneet lämpimät ruoat jäivät nyt kokonaan koskematta, sillä ne eivät houkuttaneet meitä ollen lähinnä munakas-nakki-linjaa. Maistoimme kyllä friteerattuja salvianlehtiä, mutta ne olivat makuumme liian taikinaisia ja rasvan maku ei enää ollut kovin tuore.

Jälkiruoat vaikuttivat aluksi ihanilta

Jälkiruokavalikoima oli tällä kertaa varsin laaja, mutta sekään ei kovin ihastuttanut meitä, sillä kaneli-omenapannacotta oli makuumme turhan kanelista ja omenan makua sai todella kerroshyytelön alemmasta omena-osasta etsiä. Muffinsit ja suklaamousse olivat myös varsin teollisen oloisia, eikä täytekakku pärjännyt paksun ja supermakea vadelmahillotäytekerroksen kanssa juuri paremmin. Kuorrutetut munkit jäivät kokonaan kokeilematta.

 

Iltapäivä jatkui elokuviin, Cafe de Flore (ohjannut Jean-Marc Vallée) oli mielenkiintoinen ja koskettava elokuva monella tavalla, joskin hieman ehkä synkkä iloiseen sunnuntaipäivään. Oli virkistävää katsoa elokuvaa, jossa ei ollut jenkkituotantoa, mutta koska en puhu sanaakaan ranskaa oli todella hämmentävää lukea tekstityksiä, kun ei ymmärtänyt sanaakaan keskustelusta.